Arvioita ja muuta kirjoitettua


Tampereen Narttujutusta, Voionmaa tänään


Narttujuttu - näytelmä muutoksesta

syyskuu 8, 2016 Henkilöitä, Ilmiöitä, Voionmaasta


Mikä on naisen paikka tämän päivän yhteiskunnassa? Onko meillä toivoakaan tasa-arvosta? Entä mikä on oikea tapa välittää?

Narttujuttu on vähän toisenlainen rakkausnäytelmä. Se herättää paljon kysymyksiä siitä, voivatko miehet ja naiset kokea kiintymystä samalla tavoin.

Moderni teema on hyvin puhutteleva ja kiinnittää huomiota useisiin yhteiskunnassa vallitseviin epäkohtiin sekä tabuihin. Teemoina ovat muun muassa hyväksikäyttö, syrjintä sekä seksuaalisuus.

Tarinaa kuljettamaan on valittu äiti ja tytär, jotka kokevat kummatkin kasvua näiden suurten kysymysten äärellä.

"Rakkaus ei ole lahja jumalilta - muutamassa vuodessa seksistä on tullut elokuvissa yhtä yleistä kuin väkivallasta"

Narttujuttu

Teatteri Iris

Punaisessa salissa vallitsee iloinen tunnelma, toiset laulavat ja muutamat tanssivat. Teatteri Iriksen näyttelijät ovat kohta aloittamassa treenejään, ja kiireen vilkkaa näyttämö saadaankin lavastettua valmiiksi heille. Valmistautuminen 10.9. olevaan ensi-iltaa on loppusuoralla. Tuolloin Narttujuttu näkee päivänvalonsa toteutettuna yhdessä kolmen Teatteriryhmä Sattumasta mukaan tulleen näyttelijän kanssa.

Teatteri Iriksen riveistä löytyy neljä entistä Voionmaan opiston opiskelijaa. Annlis Aaltonen on yksi heistä. Hän näyttelee tarinan teini-ikäistä tytärtä erittäin hyvin.

Myös idea oman teatterin perustamisesta on syntynyt voitsilaisten sekä Suomen Teatteriopiston opiskelijoiden parissa. -Viime keväänä luokkakaveri ehdotti oman teatterin perustamista. Alalla on vaikea työllisyystilanne, joten tämä on oiva tapa työllistää itsensä mieleisellä alalla, Aaltonen kuvailee.

Päivä on ollut hyvin tapahtumarikas jo ennen harjoitusten alkua. Minulle on selvinnyt, että teatterin nimi tulee kreikkalaisesta jumaltarusta ja että Narttujutun trailerin kuvaus on suunniteltu täksi päiväksi.

Sanni Lehdolle tämä on esikoisohjaus, mutta kaikki sujuu tottuneen varmasti. Ryhmä selkeästi kuuntelee häntä, ja he ovat muodostuneet tiiviiksi porukaksi, jolla on selkeä tavoite. Lehto käskee näyttelijät asemiinsa, jotta harjoitukset saadaan käyntiin.

Valot sammuvat.

"Sinä olet tuollainen vakavamielinen nuori nainen ja minä tällainen vanha höpsö"

Narttujuttu

Mikä ihmeen Narttujuttu

Käsikirjoitus: Aino Martiskainen

Ohjaus: Sanni Lehto

Missä: Teatteri La Strada

Kotisivut: https://www.facebook.com/teatteriiris/

Teksti: Janita Kanninen Kuvat: Marja Vastamäki


*****


Kulttuurivihkot 2/2016, Narttujutusta Mikkelissä


Alla Narttujuttua koskeva lainaus Markku Soikkelin Mikkelin Työväen näyttämöpäivistä 2016 kertovasta jutusta "Sukupuoli on teatterin uusi luokkakysymys".


" NARTTUJUTTUJA äIDILTä TYTTäRELLE

Itselleni Näyttämöpäivien kiinnostavin tapaus oli Jyväskylän Kansannäyttämön Narttujuttu. aino martiskaisen käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä käsittelee monipuolisesti uudisperheen ja parisuhteiden valtajännitteitä.

Narttujuttu kertoo nimensä mukaisesti "lutkamaisena" pidetystä äidistä ja tämän kriittisestä tyttärestä. Fiksuudestaan huolimatta tytär tulee ensiromanssissaan petetyksi ja häväistyksi.

Tarina on mukaelma tragedian perusjuonesta, kohtalon periytymisestä seuraavalle sukupolvelle. Tyylilaji on kuitenkin vallan muuta, yhdistelmä etäännyttävää musikaalia, teiniromanssia, absurdia komiikkaa.

Äidin ja tyttären ydinperheen täydentää puhuva kissa. Surumielisen kiimainen kissa muistuttaa perhettään, että seksuaalisuuteen liittyvää väkivaltaisuutta ei voi täysin paeta.

Eläimen tarpeellisuutta roolihahmona Martiskainen selittää käytännöllisenä ratkaisuna: "Minulle pelkkä ihmisolento on hirvittävän kapea näkökulma", sanoo ohjaaja.

Näytelmän tyylilaji tuntuu hämmentäneen positiivisella tavalla muitakin kuin minua. Esityksessä nähtiin tapettujen naisten tanssiva kuoro, joka toi deittiraiskauksen taustaksi koko naishistorian. "Tällaiset kommentoivat hahmot toimivat", kuten ohjaaja sanoo, "'traagisuuden tuolla puolen'".

Kulttuurivihkot


*****

Narttujutusta, Le Cool Tampere 30.9.2016


Narttujuttu-näytelmä käsittelee eri-ikäisten ja erilaisten naisten maailmaa rakkauden, seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden kautta, ja se paljastaa myös seksin monet kasvot. Yhden naisen haaveissa on suloinen ja viaton rakkaus, toisen taas intohimoinen suhde, jota hän ei haluistaan huolimatta saa. Toinen tahtoo tasaista ja vakaata, toinen hurjaa vuoristorataa. Huonosti käy kaikille, ja nartun leima lyödään otsaan, vaikka miten päin olisi. Omien haaveiden ja illuusioiden käy kalpaten, kun ulkopuolinen maailma ei olekaan sellainen, joksi sitä kuvitteli - ja niin ihminen sitten muuttuu. Noinhan naiset toimivat, noinhan miehet toimivat, noinhan se vain menee, kaikessa karuudessaan, katsoja voi ajatella. Näytelmä ei kuitenkaan ole yksinomaan synkkä, vaan se sisältää myös huumoria. Erityisen sopivaa katsottavaa tämä olisi teineille.

Aino Martiskaisen käsikirjoittama näytelmä sai kantaesityksensä Jyväskylän kansannäyttömällä vuosi sitten. Nyt tarinan on ottanut käsittelyynsä nuorten tamperelaistekijöiden Teatteri Iris yhdessä Teatteriryhmä Sattuman kanssa.

LE COOL


*****

Pidä rakkautes Findien kuukauden elokuva 26.5.2016

Findie

*****

Pidä rakkautes -elokuvasta Keskisuomalaisessa

Kulttuuri 13.05.2016 17:00

Pidä rakkautes -elokuva verkkoon

Jyväskyläläisten teatterintekijöiden Pidä rakkautes -elokuva julkaistiin perjantaina kokonaisuudessaan vapaaseen katseluun YouTube-sivustolla. Tätä ennen elokuvaa on esitetty Jyväskylässä ja Kouvolan elokuvafestivaaleilla.

Elokuva (2015) perustuu Aino Martiskaisen kirjoittamaan ja ohjaamaan samannimiseen näytelmään, jota esitettiin Jyväskylän Kansannäyttämöllä vuosina 2013-2014. Näytelmän on käsikirjoittanut elokuvaksi Martiskainen. Elokuvan on ohjannut, kuvannut ja leikannut Johannes Myllymäki.

Elokuva on tehty jyväskyläläisten teatteriharrastajien voimin ja kuvattu eri puolilla kaupunkia.

Pidä rakkautes näkyy Olohuonetuotannon Youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=7AoO7aJI8sQ.

Päivi Kujala

Keskisuomalainen


*****

Kaikki yhtä teatteriperhettä

31.01.201611:00 Kirsti VuorelaUutisetKulttuuri ja viihde Länsi-Savo

Tunnelmat ovat tosi korkealla, tiivisti Carita Välitalo monen harrastajateatterilaisen ajatukset perjantaina iltapäivällä. Tikkurilan teatterin johtaja kertoi ajatuksiaan Työväen näyttämöpäivien tiedotustilaisuudessa Mikkelin teatterilla. Aikaa h-hetkeen oli vajaa kolme tuntia, ja loput Tikkurilan työryhmästä urakoi samaan aikaan Päällystakin lavasteita Naisvuoritalon näyttämölle. Tieto järvenpääläisten kollegoiden edellisvuoden bussiliukastelusta (Järvenpääläiset tulivat rytinällä LS 31.1.2015) oli kiirinyt Vantaalle, joten lavasteet lecaharkoista alkaen kannettiin varmuuden vuoksi lihasvoimin mäkeä ylös.
Tammikuun viimeiseen viikonloppuun ajoittuvaan tapahtumaan liittyy liki vuosittain pieniä sään aiheuttamia haasteita, mutta niihin suhtaudutaan aina asian vaatimalla huumorilla. Järjestäjät kun eivät voi mitään vallitsevalle säätilalle.

Työväen näyttämöpäivillä on tänä vuonna mukana neljä mikkeliläisryhmää. Toisin kuin voisi luulla, kotikenttäetua ei varsinaisesti ole.
- Pieni paniikki tässä alkaa hiipiä. Mikkelin poikateatteri on esittänyt Haave(re)ita viimeksi elokuussa, ja ensimmäiset harjoitukset päästään tekemään vasta tänään illalla, kertoi ohjaaja Kati Kinnunen tiedotustilaisuudessa.
- Iso osa poikia on armeijassa ja viimeiset lomat varmistuivat keskiviikkoiltana. Harjoitellaan sitten vaikka koko vuorokausi, mutta lupaan, että lauantai-iltana näyttämöllä on erittäin tarkka ja kompakti esitys.
Mikkelin tyttöteatterin ohjaajan Saga Kiukkaan tunnelmat olivat samansuuntaiset.
- Viime hetken tunnelmat on... paniikki. Piste.

Meillä on vähän sama ongelma kuin muilla ryhmillä, eli porukat ovat olleet maailmalla, kertoi Remppateatterin Kauko Väisänen.
Remppateatterin näyttelijöistä kolme käyttää pyörätuolia liikkumiseensa, ja se asettaa tiettyjä vaateita esityspaikalle. Sopiva näyttämö Oton kihlajaisille löytyi Mikkelin musiikkiopistolta. Musiikkiopiston saliin liikuntarajoitteisilla on mahdollisuus tulla yleisöksi, samoin teatterin suurelle näyttämölle, mutta kolme muuta näyttämöpäivien esityspaikkaa tuottaa hankaluuksia. Kansalaisopiston näyttämö, Naisvuoritalo ja Aluehallintoviraston tilat ovat Väisäsen mukaan liikuntaesteisiä.
- Siihen puoleen kannattaa kiinnittää huomiota, jos ja kun mikkeliläisille harrastajateattereille aletaan etsiä yhteisiä tiloja.

Neljäs mikkeliläisryhmä, Teatteri Tuikku pääsee esiintymään poikkeuksellisesti Aluehallintovirastoon eli entiseen lääninhallituksen rakennukseen torin laidalla. Engelin arkkitehtuuri tarjoaa komeat puitteet teatterin 1800-luvulle sijoittuvalle näytelmälle.
- Olen mukana näyttämöpäivillä 15. kertaa, mutta aina olen ollut arvioimassa muiden näytelmiä. Nyt saan maistaa omaa lääkettäni, ryhmän ohjaaja Ilona Kolberg sanaili.
- Hyvät teatteribileet ovat alkamassa. Olen käynyt täällä eri työryhmien kanssa, ja katselmus on aina ollut mielenkiintoinen, kertoi kuusikymppisiään viettävän Jyväskylän Kansannäyttämön ohjaaja Aino Martiskainen.
- Yleensä sitä pyörii oman kaupunkinsa harrastajateattereiden pienissä ympyröissä. Täällä näkee myös sitä, mitä muualla tehdään.

Teatterikriitikot Ilona Kolberg, Timo Heimonen ja Laura Halonen kiertävät katsomassa kaikki Työväen näyttämöpäivien esitykset, ja raportoivat näkemästään sunnuntain ja maanantain Länsi-Savo -lehdissä. Näyttämöpäivien raadin palautetta voi kuulla sunnuntaina 31.1. kello 16 Mikkelin teatterissa alkavassa päätöstilaisuudessa.

Länsi-Savo


*****

Työväen näyttämöpäivät: Tytöistä ja naisista, arkista filosofiaa 31.01.201613:00 2 UutisetKulttuuriarviot Länsi-Savo

Työväen näyttämöpäivät
Mikkelin Tyttöteatteri. Työryhmä: Suomineito?
Jyväskylän Kansannäyttämö. Aino Martiskainen: Narttujuttu
Otava Ensemble. Maiju Lassila: Mestari Nyke

Tyttöteatterin ryhmä on raikas ja energinen.
Esitys käy läpi tyttönä ja naisena olemisen lähtökohtia. Jokaisen sukupolven on aina kerrattava kasvun kipuja ja elämän ehtoja.
Nuorten sanoma on aitoa ja perusteltua. Näyttämön kautta syntyy yhteisöllisyyttä, joka puretaan kohtauksiksi ja tarinoiksi.
Ryhmä etsii vielä syvempää ilmaisua, valitut teemat ovat hieman pinnassa, mutta tahtoa sanomiseen löytyy. Yhteistyönä syntynyt käsikirjoitus vaatii tarkempaa ohjausta ja kohtausten rytmittämistä.
Tärkeät teemat tahtovat jäädä kiireen alle, vaikka herkkyyttä ja paneutumista tyttöteatterilaisilta kyllä löytyi monin verroin.
Kalevalan, Seitsemän veljeksen ja Raamatun tulkinnat ovat kiinnostavia ja pohdinnan arvoisia. Suomi tarvitsee Tyttöteatterin kaltaisia Suomineitoja.

Neidoista on hyvä siirtyä narttujuttuihin.
Jyväskylän Kansannäyttämön moni-ilmeinen esitys Narttujuttu hämmentää sekä muodoltaan että sisällöltään.
Äidin ja nuoren tytön välinen kamppailu seksuaalisuuden ja elämän ristiriitaisten paineiden keskellä avautuu jotenkin vaikeasti. Esityksessä teemat nivoutuvat yhteen visuaalisuuden, musiikin, laulun ja tankotanssin kautta.
Äidin bilevimma ja sekoilu ei saa tytärtä vakuuttumaan elämän perusarvoista. Mieskuvat ovat hieman hakusessa, naiset vyöryvät seksin, erotiikan ja rakkauden markkinoille.

Esityksen kuolleet naiset antavat elämisen esimerkkejä, vaikka menneisyys ei auta löytämään äidin ja tyttären yhteistä totuutta.
Naisiin kohdistuva väkivalta nousee myös esille, samoin kuin Tyttöteatterin esityksessä. Huumoria esitys viljelee niukasti leikkaamattoman narttukissan muodossa.
Mette Seppälä vanhemman Karon roolissa pelastaa taidoillaan tarinan vahvuutta. Hänen näyttelijäntaitonsa sisäistää esityksen teemat kiinnostavasti ja satuttavasti.

Porilaisen Otava Ensemblen ja Juha Hurmen ohjaama Mestari Nyke valloittaa railakkaalla otteella ja Lassilan mainioilla tarinoilla.
Hurmen ohjauksissa on aina jotenkin yllättävän hyvä olla. Teatteri on avointa, taitavaa, vauhdikasta ja iskee filosofiassaan arkisen syvälle.
Lapsitarinat aikuisten esittäminä pureutuvat kasvatuksen peruskysymyksiin. Kirjainten, sivistyksen oppiminen on työlästä.
Hurme löytää kansan perusluonteen ja Lassilan kolmen tarinan esitysnippu on suomalaisuuden kuvausta ajankohtaisimmillaan.
Esittäjät ovat taitavasti mukana, rekvisiitta niukan kuvannollista ja hauskaa.

Esitys todistaa myös sen, että vanhoista teksteistä voi "uuslukea" luovalla ja tarkalla silmällä aina uusia näkökulmia ja merkityksiä. Näytelmästä jäi mieleen repliikki, joka voisi leikillisesti kuvata koko näyttämöpäivien pohdintaa: ".... Jos Herra antaa voimaa, niin pienet puutteetkin jäävät huomaamatta."
Tilanteessa pohdittiin ikiliikkujan toiminnan mahdollisuuksia.
Manasse Jäppisen tiukka filosofia on rautaa. Niin on myös taidokkaan Otava Ensemblen esitys.

Timo Heimonen

Länsi-Savo


*****

Narttujuttu vie suomalaiseen arkeen


Kari Kauppinen30.1.2016 8.30KulttuuriTeatteri Kansan Uutiset

Kuva: Jo kuolleet, itsemurhankin tehneet, nuoret naiset ikuisissa vähäpukeisissa tuskissaan tuovat lohtua vielä eläville.

Työväen Näyttämöpäivät

Suomen suurimpia harrastajateatteritapahtumia. Järjestetään 40. kerran 29.-31. tammikuuta Mikkelissä.

Näyttelijä Kati Outinen valitsi 34 hakeneen esityksen joukosta kymmenen Näyttämöpäiville sopivaa kotimaista esitystä.

Yleisö valitsee parhaan esityksen. Voittanut ryhmä saa haltuunsa kiertopalkinnon, komean antiikkituolin.

Seksuaalisesti ahdistellun puheenvuoro Työväen Näyttämöpäivillä.

- Alun perin tämä on kirjoitettu puhtaan suuttumuksen voimalla, sanoo teatteriohjaaja Aino Martiskainen.

Martiskaisen käsikirjoittama ja ohjaama Narttujuttu on yksi Mikkelin Työväen Näyttämöpäivien esityksistä. Sen esittää Jyväskylän Kansannäyttämö. Näytelmä kertoo tytön, nuoren naisen, seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta, koetusta seksuaalisesta ahdistelusta ja hyväksikäytöstä.


- Esityksen tarina on fiktiivinen, mutta siinä olevissa tunteissa ei ole mitään valheellista. Kaikki tunteet ovat omakohtaisesti kierrätettyjä. Ihan omaa arkikokemusta tuttavapiiristä.

Martiskaisen sanat vahvistaa raiskauskriisikeskus Tukinainen, joka on Jyväskylän Kansannäyttämön yhteistyökumppani Narttujutussa.

- Helena Kallinen luki alkuperäisen tekstin ja palaute oli pelkästään positiivista. Hän sanoi, että kertomus on psykologisesti täysin ehjä ja uskottava.

Kallinen on kriisityöntekijä ja perheterapeutti.

Katsojat samaistuvat

Näytelmä on saanut Aino Martiskaisen mukaan hyvää palautetta.


Aino Martiskainen on keskusteleva ja vaativa ohjaaja. Narttujuttu on hänen kirjoittamansa ja ohjaamansa.

- Se johtunee siitä, kun ihmiset sanovat, että samaistuvat tähän tarinaan.

Yksi näytelmän päähenkilöistä kiintyy epätoivoisesti johonkuhun, joka tosiasiassa tuottaa tuskaa.

- Puolet myönteistä palautetta antaneista, jotka ovat olleet tosi vaikuttuneita, ovat olleet miehiä. Se on hyvä merkki.

Samaistuminen näytelmän hahmoihin voi johtua monesta seikasta kuten esimerkiksi ahdistelusta, miesten käyttäytymisen väärinymmärryksestä ja naisen seksuaalisesta aktiivisuudesta elinpiirissään. Nämä elementit kulkevat näytelmässä.

Miehetkin kokevat seksuaalista häirintää.

- Kaikki tekstini lähtevät siitä, että jokin asia tai joskus useampikin vaivaa.

- Yksi lähtökohta näytelmän kirjoittamiseen oli suuttumus joidenkin nuorten naisten puolesta. Eli kuinka jotkut "hyvinä tyyppeinä" pidetyt miehet olivat tosi mukavia ja reiluja ja filmaattisia miespuolisille kavereilleen ja myös joillekin muille valikoiduille ihmisille, joista osa oli naisiakin, mutta sitten toisaalta kohtelivat näitä vielä herkässä identiteettivaiheessa olevia tyttöjä sukupuolittuneesti, seksistisesti. Ihan kuin he eivät olisi samanarvoisia ihmisiä vaan vain nuoria "tissejä ja perseitä". Vain siksikö, että he ovat nuoria ja naisia?

- Toinen iso lähtökohta olivat joukkoraiskausuutiset esimerkiksi Intiasta ja naisten rankaisut "sukupuolisista rikoksista" muualtakin maailmasta. Rupesin miettimään näiden kahden asian suhdetta. Eli miksi osa ihmisistä kohtelee toista osaa kuin heillä ei olisi mitään arvoa? Kuin he eivät olisi yhtä arvokkaita yksilöitä vaan esimerkiksi omaisuutta.

- Tämä ei siis tietenkään mene jyrkästi sukupuolirajan mukaan, mutta niin vaan näyttää edelleen olevan, että eniten kärsii naisia miesten käsissä. Historiassakin tämä on trendi.

- Seksuaalisten rajojen loukkaaja voi olla mistä kulttuurista vain, minkä ikäinen vain, mies tai nainen.

Ahdistelu on vanha juttu

Narttujuttu on muuttunut hyvin ajankohtaiseksi viime viikkoina Suomessa ja Euroopassa naisiin kohdistuneen seksuaalisen ahdistelun ja raiskausten myötä.

- Aloin kirjoittamaan tätä melkein vuosi sitten ja ohjauksen alustakin on puolisen vuotta, sanoo Aino Martiskainen.

- Ei tässä ole mikään hyvä mieli siitä, että sattuipa näytelmä nyt hyvään saumaan.

Martiskainen sanoo, ettei naisten koskemattomuuden kunnioittamisessa ja ahdistelussa ole kyse mistään uudesta asiasta.

- Kyllä tätä on ollut ennenkin ihan suomalaisessakin kulttuurissa.

Näytelmässä hyväksikäyttäjä on suomalainen.

- Nuorilla on ristiriitaiset paineet, että pitäisi olla älyttömän seksikäs ja haluttu, ja samalla perinteiset naisten siveysvaatimukset vaikuttavat taustalla. Tämä vaikuttaa varmasti myös poikiin.


Kovaksi muuttuvan runotytön bilettävä äiti haluaa pysyä ikiteininä. Roolissa Laura Häkkinen.

Näyttelijä tutustui narsismiin

Aino Martiskainen kirjoitti Narttujutun myös lohdulliseksi, paikoin humoristiseksi.

- Yleensä kun tehdään hyväksikäyttötarinaa, se on helvetin traagista. Sen voi ymmärtää, sillä ihmiset haluavat olla varovaisia eikä haluta kokeilla paljon erilaista, ettei vaan loukata toisen tunteita.

- Mutta halusin, ettei tässä jäädä vain nyyhkimään. Asiat, mitkä tapahtuvat, ovat hirveitä asioita ja ne jättävät elinikäiset jäljet. Elämässä ei välttämättä ole onnellisia loppuja, mutta ajatus on kuitenkin tässä, ettei kovia kokenutta tyttöä jätetä. Tarkoitus on saada niitä ajatuksia, joilla asiat voivat muuttua ja että on avaimet jatkaa elämää. Että vaikka elämä on traagista, se ei lopu.

- Monissa draamoissa olen nähnyt, että raiskaaja on kaikin puolin epämiellyttävä ja helposti hirviöksi leimattava tyyppi, niin siksi halusin tehdä tässä siitä kavereilleen mukavan ja ympäristölleen erittäin miellyttävänä ja viehättävänä näyttäytyvän ihmisen.

Martiskainen keskusteli raiskauskeskus Tukinaisen Helena Kallisen kanssa narsismista näytelmätekstin yhteydessä.

- Näyttelijäkin luki tietoa (rooliaan varten) narsistisista piirteistä.

- Juuri miellyttävä ihminen saa helpommin toisen kiintymyksen ja luottamuksen, ja silloin toisesta tulee haavoittuva. Väkivalta ei aina näy kauas päällepäin, ihmisestä tai tilanteista.

Hyväksikäytön kohde on kuin tavara

Nuoriin naisiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu voi näyttäytyä monelle hämmästyttävillä tavoilla. Ei ole tavatonta, että niin sanotut tavalliset perheenisät tekevät seksimatkoja esimerkiksi Viroon. Kun Aino Martiskaiselle esittelee tämän teeman, se nostaa yhtymäkohtia myös näytelmän tarinaan.

- Varmastikin yksi iso juttu tässä on se, että kun asia on omasta elämästä irrotettu, niin nuoriin tyttöihin ei tarvitse suhtautua muulla tavalla kuin että he ovat jokin rooli, haluttava nuori tyttö. Vielä jos tyttö on ulkomaalainen, virolainen tässä esimerkissä, niin hänet voidaan kokea vielä alempiarvoisena.


Äiti ja tytär ottavat yhteen. Rooleissa Laura Häkkinen (oik.) ja Mette Seppälä.

- Sellainen etäännytys tässä toimii. Ei koeta toista yksilönä eikä ihmisyyden arvoa. Kyse on kyvyttömyydestä asettua toisen asemaan ja kokea tämä vertaisekseen.

- Näytelmässä hyväksikäyttäjähahmo etäännyttää juuri itsensä. Hän ei ajattele toista ihmistä ihmisenä vaan omien pettymyksensä lohdukkeena. Että kun on itse kokenut vääryyttä, niin ei ajattele olleenkaan, että siinä on toinen ihminen, joka nyt myös kärsii.

- Tuskin haluttaisiin, että omaa tytärtä kohdellaan tällä tavalla. Miten voikin joku ulkoistaa itsensä tällä tavalla?

Keskustellen ryhmä vireeseen

Kantaesityksensä lokakuussa saanut näytelmä etenee liki 2,5 tunnin verran rivakasti. Aika ei tule pitkäksi. Näytelmässä on vartin väliaika.

Miten olet saanut näyttelijät tällaiseen vireeseen, vai tuleeko se näytelmän naisilla selkäytimestä?

- Työskentelytapani on sellainen, että en ole käskyttävä, mutta vaadin todella paljon ja teetän paljon töitä, koska olen tosi tarkka. Ja keskustelen paljon.

Martiskainen sanoo olevansa hyvä roolittaja. Hän on myös teatterikriitikko ja nähnyt paljon esityksiä. Sen myötä silmä on kehittynyt näkemään oikeat persoonat oikeisiin rooleihin.

- Yritän päästä sellaiseen tilanteeseen, että näyttelijä tai kuka tahansa ryhmäläinen ymmärtää hahmon tunteet ja ajatukset. Eli minun ei tarvitse selittää, miten jokin asia tehdään vaan näyttelijä voi antaa siihen kaiken itse.

- Minulla on ryhmääni tosi syvä luottamus; se on äärimmäisen tärkeää. Tämä on jonkinlainen perhekokemus, annan itsestäni todella paljon ja toiminta on avointa.

Sitä samaa Martiskainen odottaa ryhmältäänkin.

Kansan Uutiset

*****

Narttujuttussa puhutaan tärkeistä asioista - toteutuksessa olisi tarvittu osaavan dramaturgin apua

lauantai 30. tammikuuta 2016 Etelä-Saimaa


Vaativaa tankotanssia Narttujutussa esittävät Lilli Mustajärvi, Nelli Rantanen ja Pinja Haapala. Muissa rooleissa näyttelevät Laura Häkkinen, Vilja Ylimartimo, Mette Seppälä, Mikko Hintikka, Bo-John Gulls, Sina Rosti, Miki Huhtala ja Sami Valkonen. Kuva Aino Martiskainen/Jyväskylän Kansannäyttämö

Jyväskylän Kansannäyttämön Narttujutussa liikutaan herkällä alueella. Keskisuomalaisen freelancer toimittaja ja teatterikriitikko Aino Martiskainen on käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän yhteistyössä Raiskauskriisikeskus Tukinaisen asiantuntijoiden kanssa.

Näytelmän ytimessä on se tavallinen tarina. Se kertoo nuoren, vasta 15-vuotiaan tytön seksuaalisesta heräämisestä ja kaltoinkohtelusta. Karon ensirakkaus ei tyydy vain kehuskelemaan uudella valloituksellaan, vaan hän laittaa Instagramiin salaa ottamansa alastonkuvan Karosta.

Tällainen henkinen raiskaus kaikkine psyykkisine ja sosiaalisine seurauksineen on nykyisen internetyhteiskunnan julmuutta. Todennäköisesti se on myös oleellinen osa nuorten ihmissuhteisiin liittyvää raakaa vallankäyttöä.

Tämän romanttisesta rakkaudesta haaveilevan nuoren tytön tragedian rinnalla Martiskainen pohtii Karon äidin, Hellun roolihahmon kautta yksilön seksuaalisen itsemääräämisoikeuden problematiikka. Naisen oikeus päättää omasta ruumistaan ja määritellä oman seksuaalisen halunsa ei edelleenkään ole mikään itsestäänselvyys 2010-luvun Suomessa.

Meidän mahdollisuutemme toteuttaa omaa seksuaalisuuttamme on vahvasti sidoksissa kulttuuriin jossa elämme. Martiskaisen ja hänen työryhmänsä ehkä hienoin oivallus on ottaa näytelmään mukaan tankotanssijat. Vaikka Lilli Mustajärvi, Nelli Rantanen, Pinja Haapala esittävät näissä rooleissa aikaisempien sukupolvien kaltoin kohdeltuja ja kuolleita naisia, he ovat näyttämöllä kuin lihaksi muuttuneita Rubensin enkeleitä, fyysisen terveyden ja henkisen hyvinvoinnin perikuvia.

Esityksen koreografia on Vilma Vireniusen suunnittelema.

Tätä teemaa alleviivaa Hellun ja Karon perheen kiimainen narttukissa Irmeli, jota ryhmän orkesterin rumpali Sami Valkonen näyttelee unohtumattomalla tavalla. Ihminen on eläin muiden eläinlajien joukossa, ja meillä on oikeus noudattaa omien biologisten vaistojemme kutsua.

Narttujuttu on sekä runsas että yllätyksellinen. Tarinan Hellu on kuin Muumimamma, jonka käsilaukkua markkeeraava muovipussi on täynnä yllätyksiä ja huumoria.

Toisaalta joukkoon mahtui myös paljon tyhjäkäyntiä. Kokonaisuus muistutti tämän kirjoittajan teatteriarvosteluja. Esitys oli pitkä, perusteellinen ja sekava.

Martiskainen olisi käsikirjoittajana ja ohjaajana työparikseen pätevän dramaturgin. Nyt musiikkinäytelmän parhaat tehot katosivat turhalta tuntuneeseen taustahälinään.

Tags: Aino Martiskainen, Anna-Miina Bertlin, Ari Järvinen, Jyväskylän Kansannäyttämö, Kaisa Halmemies, Narttujuttu, Risto A. Paju, Vilma Virenius

Etelä-Saimaa


*****

Radio Suomi Jyväskylä

Narttujutun ohjaaja Aino Martiskainen: elämä voi olla yhtä aikaa sekä traagista että koomista

  • 10 min
  • pe 30.10.2015

Jyväskylässä kantaesityksensä saanut Narttujuttu paneutuu painavaan asiaan: naisten ja tyttöjen seksuaaliseen itsemääräysoikeuteen. Näytelmän yksi lähtökohta oli Intian joukkoraiskauksia koskenut järkyttävä uutisointi. Ohjaaja joutui Mikko Maasolan haastattelussa pohtimaan muun muassa sitä, voiko äärimmäisen raskasta ja vakavaa aihetta käsitellä komiikan keinoin.

Radio Suomi


*****

Näyttelijä Kati Outinen valitsi Mikkelissä järjestettävien Työväen Näyttämöpäivien ohjelmistoon energisiä ja huumorin sävyttämiä näytelmiä. Harrastajateatterifestivaali järjestetään tammikuun lopussa neljännenkymmenennen kerran.


18.11.2015 klo 12:48päivitetty 19.11.2015 klo 18:24 Yle Uutiset

Työväen Näyttämöpäivät on vuonna 2016 Mikkelin ja Jyväskylän juhlaa. Isäntäkaupungista valikoitui festivaaliin peräti neljä harrastajateatteria, Jyväskylästä puolestaan kolme. Esitysten valinnat tehneen näyttelijä Kati Outisen mukaan valinnat kertovat siitä, että kaupungeissa on vahvat harrastajateatterikulttuurit.

- Kun aloin katsomaan esityksiä, en katsonut hakupapereita. Tein suoraan esityksestä muistiinpanot ja joko liikutuin tai nauroin tai en. Sitten vasta katsoin, että mistä tämä porukka on.

Perinteikkäälle festivaalille valikoitui kymmenen teatteriesitystä, joista suurin osa on hieman yli tunnin mittaisia. Festivaaleille saapuvien harrastajateatterien joukossa on perinteisiä Näyttämöpäivien vieraita, kuten Jyväskylän Huoneteatteri, niin ikään jyväskyläläinen AdAstra-teatteri ja Tikkurilan Teatteri.

Suuri osa näytelmien käsikirjoituksista on harrastajateatterien omaa tuotantoa.

Identiteetin etsintää

Työväen Näyttämöpäivillä nähtäviä esityksiä yhdistää Outisen mukaan energisyys ja aiheiden monipuolinen käsittely.

- Vaikka aihe olisi kipeä ja vaikea käsitellä, se nähdään myös huumorin kautta.

Ensimmäisenä näyttelijä valikoi joukosta pois ne näytelmät, joissa ei otettu tarpeeksi riskejä, vaan tukeuduttiin perinteisiin aiheen käsittelytapoihin.

- Valittuja näytelmiä ei ole tehty tappioiden minimoimiseksi, vaan ne on tehty tekemisen tarpeesta, ilosta ja tärkeydestä. Monissa on kirkkaita havaintoja esimerkiksi vanhusten hoidosta, identiteetin hausta tai työelämän murroksesta.

Festivaaleilla nähtävien näytelmien kantava teema on Outisen mukaan ihmisyys ja identiteetin etsiminen niin naiseuden kuin mieheyden kautta.

- Kauhean monessa on hyväksytyksi tulemisen pohjavire.

Festivaali viettää juhlavuotta

Työväen Näyttämöpäivät järjestetään 29-30. tammikuuta neljännenkymmenennen kerran. Mikkelin Teatterin tuottajan Outi Kasasen mukaan juhlavuosi näkyy festivaalien yleisilmeessä.

- Järjestämme myös juhlagaalan, johon kutsutaan Näyttämöpäivien vieraita vuosien varrelta. Lisäksi suunnitteilla on jonkinlainen keskustelufoorumi.

Juhlavuoden riennoista johtuen teatterinäytöksiä on festivaalilla tänä vuonna hieman aiempia vuosia vähemmän.

Valitut esitykset

Mitä onni on, AdAstra-teatteri, Jyväskylä

Kolme apinaa, Jyväskylän Huoneteatteri ry

Narttujuttu, Jyväskylän Kansannäyttämö

Haave(re)ita, Mikkelin Poikateatteri

Suomineito?, Mikkelin Tyttöteatteri

Oivaa hoivaa! Ei oo vanhaksi tulemista, Porin Teatterinuoret

Oton kihlajaiset, Remppateatteri, Mikkeli

Aurora Karamzin - Rakkaudella, teatteri Tuikku, Mikkeli

Päällystakki, Tikkurilan Teatteri

Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia, Tukkateatteri, Tampere

Lisäksi Työväen Näyttämöpäivien kutsuttuna esityksenä:

Mestari Nyke, Otava Enbamle, Pori

Kansainvälisenä esityksenä:

Oscar and pink lady, Ukrainian Kharkov Open Theatre

Yle uutiset


*****

Jyväskylän Kansannäyttämö: Narttujuttu (Kantaesitys Teatteri Miilun näyttämöllä 30.10.2015)

Kuolleiden naisten teatterikuoro seuraa tarkasti nuoren Karon elämäntapahtumien etenemistä.

2.11.2015 00:01 Keskisuomalainen

Jyväskylän Kansannäyttämö

Narttujuttu

Kantaesitys Teatteri Miilun näyttämöllä 30.10.2015

Happaman seksin ja kermaisen romantiikan pisaroissa vatkaava esitys vaikuttaa ilkamoivan kissapedon kaksin poskin kylmältä ahmaisulta. Jos yksilöllisyys ja yhteisöllisyys ovat kuin kupit, edellinen syötetään jääkaapista ja jälkimmäinen pakkasesta. Narttujutun elämänkuvaa paleltaa.

Mutta tämä hulvaton juttu ikään kuin myös kääntää esiin rivon kielenkäytön ja kehon hyväksikäytön, depression ja aggression rujon sektorin lisäksi toisen sektorin.

Lämpö, mitä näytöksen raaoista aineksista tihkuu, on paremman vaihtoehdon puolta pitävää heittäytymistä kohti suuntaa, jossa absurdia elämää katsotaan avoimesti silmiin. Tätä kautta kehkeytyy ymmärrystä siitä että luonnottominkin sappi on luontoa. Olemme ihmisiä. Kaikissa on eläintä, kauneutta ja muuta.

Aino Martiskaisen näytelmässä on niitä pätemisen rooleja, joita varten yhteiskunta hioo ihmiskielelle petohampaita. Purraan hyvä ja miellyttävä, kulautetaan ja ulostetaan se, ei vain tyhjin, kipeästi ottavin sanoin ja asentein, vaan myös sairastuttavin lyönnein.

Romanttinen runotyttö kuvainnollisesti hukkuu julmuuteen alkaessaan olojen pakosta kovikseksi. Kuolleet taas palaavat keinumaan elävien keskuuteen. He ovat kuin potkittujen sukupolvien varjoja. Narttujuttua kiertää maailmannielua alas kolkkaava hirsipuunauru.

Rajussa tempossa esitys on oikaisevampi kuin ehkä voisi. Tällaisenaankin Martiskaisen ohjaus kiihtyy klassisten taidejälkien (kuten kuolleiden esiin tulemisen) ja nykyviihteen konemaisen katsannon yhdynnäksi. Se kritisoi heristämättä sisällölleen sormea. Narttujuttu, arkijuttu, on erilainen, näkemyksellinen ja hyvä.

Rietas äiti ja kiltti teinitytär muuttavat asuntoa, työtä, koulua. Äiti menee yksiin lepsun firmanjohtajan kanssa. Tyttö joutuu porukoissaan kiusattuun ja ihastuessaan pilkattuun asemaan.

Näytelmän miehet ovat joukko torveloita. Mutta kun katukieli rikkoo runokielen, ei tämä ole yksin miehenkään asia. Rujoja roolinvalintoja tapahtuu myös naisten kohdalla - keinoina rääpiä jostakin itsekunnioitusta ja intohimoa. Se näyttää (näennäisesti) onnistuvan vain nymfille tai pahikselle. Ihmisen luontaiset ja myös eläimelliset plussat, kuten seksin toive ja täyttymys kellistyvät moisessa maailmanpyörässä suohon, kovaksi, usein tragediaa sikiäväksi miinukseksi.

Suhteet ja varjot rietastelevat lavabändin iskussa. Musiikilla, liikkeellä, eleillä, repliikeillä menee lujaa. Lauluilla on sanomista, koskettavaa ja karvasta. Tytön tulkintana sama iskelmä on toinen kuin pojan. Kaiken ohessa myönnytään - osaksi eläinroolin, kissan (Sami Valkonen) kautta kuvaten - kohti ihmisluonnon periluontoa. Äiti-tytär-suhteen epilogi viimein huomaa, että juuri myöntämisen kautta voisi löytyä aavistus elämän hyväksymisestä ainoana elämänä. Toimimisesta sen mukaan valoisammin, myötä sukaan.

Päätehtävässä on ryhmä - teksti, ohjaus, tekniikka ja tulkinta. Yksilöidymmät hahmot Laura Häkkisen äiti-Hellu, Vilja Ylimartimon 15-vuotias kiltti Karo ja Mette Seppälän (16) raaka Karo ovat vaikuttavia kovina ja pehmeinä ja haavoittuvin sävyin. Esitystyylin raameihin sulloutuvat muutkin, pikemmin tyyppi- kuin henkilökuvat - erityisesti naisen ja naisen aseman vuoksi irrotellen.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Aino Martiskainen. Lavastus: Katri Heiskanen ja Jussi Niemelä. Puvut, tarpeisto, kampaukset, maskit: Anniina Saari, apuna Pinja Haapala. Valot: Jani Pietikäinen ja Jesse Siekkinen. Rooleissa mm. Laura Häkkinen, Vilja Ylimartimo, Mette Seppälä.

Teppo Kulmala


*****

PIDÄ RAKKAUTES -ELOKUVA

Aika mahtavaa

Muutaman hidastuksen ottaisin pois, muutaman kauhuelokuvaklisheeltä kuulostavan musiikkivinkaisun myös.

Mutta kokonaisuus on hirmu tyylikäs ja käsikirjoitus on fiksu. Sina Rosti on pääosassa erinomaisen uskottava, ja näytteleminen sekä näyttelijäohjaus on kauttaaltaan kelpoa. Tekninen toteutus on mainio. Pidä rakkautes -elokuva on harvinaislaatuisen onnistunut.

Sopii toivoa, että Johannes Myllymäki tekee lisää elokuvia. Ja Aino Martiskainen käsikirjoituksia.

- Tomi Tuomaala, Ksml 10.4.2015


*****

Pidä rakkautes -elokuvasta

Aino Martiskainen

12. toukokuuta 2015 · Pidä rakkautes - näytelmä, elokuva, erottamaton teospari


Viitisen vuotta sitten oli romaani-idea. Tai pienoisromaani-idea, en tiennyt tarkkaan vielä minkä mittainen teksti siitä syntyy. Se oli kahden alkuperäisen ajatuksen synteesi: masentuneen lapsen haave kuolemasta yhdistyi kahden erilaisen maailmankatsomuksen vertailuun. Tekstiä syntyi paljon, mutta työ ei koskaan valmistunut.

Vuonna 2013 sain ajatuksen kirjoittaa ja ohjata tarina näytelmäksi. Näin saivat muotonsa Eve ja Juri, erilainen mutta ehkä pohjimmiltaan samanlainen "taistelupari". Jyväskylän Kansannäyttämölle syntyi Pidä rakkautes, jonka monimerkityksinen nimi on varmaan paras keksimäni. Koko proggis syntyi jotenkin onnellisten tähtien alla. Jo ennen kuin tekstin ensi versio oli valmis, tiesin, että halusin Emilia Valkosen pääosaan. Emppu tuli, ja toinen Hankasalmelta kotoisin oleva Valkonen, Sami oli alusta asti mukana, johonkin rooliin ja musiikkivalintoihin varmuudella tulossa.

Loistava, persoonallinen, luova työryhmä tuntui kasaantuvan ympärille melkein itsestään, vaikka Jurin ja Kuoleman rooleihin etsittiinkin miesnäyttelijöitä monesta suunnasta. Muistelin kaikkia, jotka olivat kiinnittäneet huomioni lavalla kaikissa näkemissäni esityksissä. Jälkeenpäin ajatellen Mikko Hintikka ja Paavo Kovanen tuntuvat itsestäänselviltä valinnoilta. Sami, Tomi Huusko ja Risto Paju olivat luottotekijät jo aiemmasta Syytös-näytelmästäni, ja nyt he päätyivät tekemään mieleenpainuvat tragikoomiset Tyyppi-roolit sekä vastaamaan näytelmän absurdin, lempeän huumorin musiikkinumeroista.

Sina Rosti löytyi Maijaksi vasta myöhemmin, mutta osoittautui täydelliseksi lisäksi lämpimään kollektiiviin. Äiteinä aloitti hurmaava Marleena Pumperi, jonka valitettavan sairastumisen johdosta työryhmän uskomaton monitoiminainen (maskit, kampaukset, tarpeisto...) Anniina Saari paikkasi häntä kahdessa esityksessä. Loput esitykset tuli hoitamaan rakas Marjut Matala, joka täydensi näin Syytöksen näyttelijäkolmikon tähänkin esitykseen. Jani Pietikäisen valot, Janika Utriaisen puvut, Jussi Niemelän lavastus olivat jo tuttua luottotyötä. Lilli Mustajärvelle oli hyvin helppo selittää, mitä grafiikan visuaaliselta ilmeeltä halusi. Ja ahkera tuottaja Kati Kärkkäinen (os. Reinikka) valokuvasi, tuurasi näyttelijöitä treeneissä ja istui kärsivällisesti kuiskaamassa.

Johannes Myllymäki näki näytelmän kolmesti ja ehdotti minulle, että tekisimme siitä elokuvan. Sovitin siitä siis elokuvakäsikirjoituksen, Johannes mietti kuvauspaikat ja ohjasi, kuvasi ja leikkasi sen elokuvaksi. Minun näytelmäohjaukseni on elokuvan sisällä, erottamattomana osana elokuvaa: lähes koko työryhmä tuli elokuvaan mukaan ja toi mukanaan alkuperäisen Pidä rakkautes -hengen ja varsinkin sisällön. Mikko, Paavo... Empun korvannut Sina ja Sinan korvannut Kati... Marjut, Sari Nissinen, joka oli alkuperäinen näyttelijävalintani äideiksi jo näytelmään, ja josta lopulta tuli Jurin äiti elokuvaan... Tomi, Sami, Anniina, Janika ja Risto, joka urakoi lisäksi äänimiehenä. Olin itsekin mukana näyttelijänohjauksessa ja leikkausprosessissa, ja sain pitää huolta, että tärkeät ajatukset päätyivät valmiiseen elokuvaan.

Pidä rakkautes on minulle henkilökohtaisesti tärkeä näytelmä, rakkaudella syntynyt esitys ja hyvin poikkeuksellisella tavalla tehty elokuva. Minulle on todella tärkeää, että sen erityisluonne ja työryhmähistoria kulkevat elokuvankin mukana ja tulevat kaikessa esille. Pidä rakkautes on minun "tavaramerkkini", mutta kaikki tekijät näytelmän työryhmästä lähtien ovat olleet mukana luomassa lopulta elokuvaksikin päätynyttä tarinaa.

Aino Martiskainen

Ohjaaja, käsikirjoittaja, freelance-toimittaja, kriitikko


*****

AdAstra: Ihmisiksi. Ensi-ilta Vakiopaineen teatteritilassa 3.10.2014

5.10.2014 8:00 Keskisuomalainen

Aino Martiskaisen käsikirjoittama näytelmä liikkuu isojen kysymysten äärellä. "Olla ihmisiksi" - mitä se tarkoittaa?

Tarkoittaako se vastuuta itsestä ja ehkä joistakin muista? Tarkoittaako se työntekoa, velvollisuuksia, vai ehkä sittenkin kaiken silleen jättämistä ja itsekästä omien mielihalujen seuraamista? Mene tiedä. Jokainen valitsee ja vastaa valinnoistaan itse.

Ominaista Martiskaisen näytelmille on kipeiden aiheiden - kivun ja ahdistuksen - suora kohtaaminen. Ihmisiksi on tähän saakka nähdyistä kolmesta pitkästä näytelmästä leikittelevin. Sen maailma on samalla kertaa realistinen ja lapsenmielinen, ja tekstin eri tasot kietoutuvat vaivattomasti yhteen.

Ohjaajalla on työryhmässään tuttuja, luotettavia tekijöitä, joiden kanssa yhteinen ajattelemisen ja tekemisen kieli on löytynyt.

Ei tämäkään näytelmä vakavia aiheita kiertele. Sen ihmiset, eläimetkin pohtivat elämän peruskysymyksiä.

Näytelmällä on kuitenkin yksi etu puolellaan: se ei tarjoa valmiiksi pureskeltuja vastauksia, vaan luottaa katsojan vastaanottokykyyn. Käsiohjelma noudattaa virkistävästi samaa linjaa, kun minkäänlaista tulkintamanuaalia ei anneta.

Näytelmän toteutus onkin sitten toinen juttu. Tekstiä on paljon. Välillä tuntuu, että näyttelijät hengästyvät sen alle. Marjut Matalalla on suurin urakka, ja vasta väliajan jälkeen hän onnistuu selättämään tekstivirran painon. Olisiko esitys ollut ilmavampi, kompaktimpi, jos tekstiä olisi lyhennetty, tai jos käsikirjoittaja ja ohjaaja ei olisi ollut sama henkilö?

Ihmisiksi puhuu monesta. Freelancerin elämän ihanuus ja kurjuus, ihmisten ja eläinten välinen yhteys; unelmat, pettymykset, esikuvien sokea seuraaminen - paljon tavaraa yhteen näytelmään. Aidoimmillaan esitys oli liikkuessaan lapsuusmuistojen ja eläinmaailman kentillä.

Pidin esityksen visuaalisista ratkaisuista ja musiikista, joka replikoi dramaturgisesti oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Se ei hypännyt näytelmätekstin päälle ja balanssi säilyi.

Myös esiintyjien välinen jännite kantoi.

En voi olla ihailematta Sami Valkosen selkeää replikointia ja sukeltamista Napen nahkoihin. Napen ja hänen asuinkumppaninsa Hetan (Matala) välinen rakkaus - iso sana, elettävänä vielä isompi - välittyi totena. Sina Rostin levollisuus ja ilmeikkyys ponnistivat aidosta eläytymisestä, Riitta Saarelaisen roolityöhön kaipasin lisää syvyyttä.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Aino Martiskainen. Visuaalinen vastaava & puvustus: Janika Utriainen. Lavastuksen rakennus: Jussi Niemelä. Valot: Jani Pietikäinen. Äänet: Lilli Mustajärvi. Musiikkivalinnat: Sami Valkonen. Laulun sävellys, sovitus, säestys: Risto Paju, sanat Martiskainen. Tarpeisto, maskeeraus, kampaukset: Anniina Saari. Rooleissa: Marjut Matala, Valkonen, Riitta Saarelainen, Sina Rosti.

Maija-Liisa Westman


*****

Jyväskylän Kansannäyttämö - Pidä rakkautes

25.11.2013 0:01 Keskisuomalainen

Pidä rakkautes on lupaava nimi näytelmälle. Se on painava kehotus ja tiukka toteamus ilman huutomerkkiä. Se on kuin ilmassa kiitävä pallo, josta vastaanottaja halutessaan voi ottaa kopin; pyöritellä, tehdä mitä haluaa.

Jyväskyläläisen Aino Martiskaisen toinen näytelmäkäsikirjoitus sukeltaa nuorten aikuisten maailmaan, jossa mikään muu ei ole varmaa kuin epävarmuus.

Mitä jos kukaan ei näe eikä auta? Jos äiti tuomitsee ja mennyt on yhtä koulukiusaamista? Tuleeko kuolemasta uskollisin ystävä? Entä jos olisi toinen ihminen, joka näkisi kivun ja uskaltaisi tarttua käteen...

Martiskainen ei kaihda tarttumista kipeisiin aiheisiin, ja silti hän tekee sen kyynisyyden sijaan lempeällä sarkasmilla. Pidä rakkautes ei herkuttele keinotekoisella angstilla eikä kääri kipua sokeriin. Painava sanoma on toteutettu ilmavasti.

Ohjaaja on selättänyt kaksoisroolinsa: teksti istuu roolihenkilöille, eikä esityksen intensiteetti notkahda nopeasti vaihtuvista näkökulmista huolimatta.

Osin elävä, osin tallenteilta tuleva musiikki tukee esityksen kokonaisilmettä ja rytmittää kohtauksia. Pianon ääressä on taitava Risto Paju.

Jussi Niilekselän viitteellinen lavastus sekä Janika Utriaisen ja Anniina Saaren tummasävyinen puvustus rakentavat sanomaa visuaalisella tasolla. Pukusuunnittelijoiden oivalluskyvystä kertoo esimerkiksi Kuoleman (Paavo Kovanen) avaimilla kirjottu nahkatakki. Älykästä symboliikkaa, joka korostaa roolihahmon tehtävää!

Ohjaajalla on ollut käytettävissään joukko lahjakkaita nuoria näyttelijöitä, jotka solahtavat roolihenkilöidensä nahkoihin hämmentävän kevyen näköisesti.

Mikko Hintikan lempeäsieluinen Juri on komea roolityö: tarkkaa, teeskentelemätöntä - puhdasta. Emilia Valkonen kuljettaa Eveä varjoista valoon ilman ulkokohtaista uhoa. Sina Rostin Maija on häneltä näkemistäni rooleista ehjin ja vakuuttavin. Marleena Pumperi toi näyttämölle kaksi äitiä, joiden erilaisuus ei syntynyt kikkailusta. Pukusuunnittelijat antoivat raamit naishahmoille, mutta painotukset löytyivät Pumperin omasta työkalupakista. Tomi Huusko luonnehti tarkoin erilaisia "tyyppejä", eikä Sami Valkosen laulavaa baarimikkoa voi hevin unohtaa.

Koskahan Aino Martiskaisen tekstit leviävät Jyväskylästä muille näyttämöille? Aihetta ja ainesta olisi. Älykkäille ja puhutteleville, nuorten aikuisten maailmasta nouseville teksteille on tilaus.

Toivottomuus ei ole yhden ikäluokan yksinoikeus, sillä kysymys on meitä kaikkia koskettavista asioista. Mitä toivoa, mihin uskoa?

Käsikirjoitus ja ohjaus: Aino Martiskainen. Valosuunnittelu: Jani Pietikäinen. Piano, äänet: Risto Paju. Musiikin valinta: Sami Valkonen, Martiskainen, Paju. Lavastus: Jussi Niemelä. Puvustus: Janika Utriainen, Anniina Saari. Maskeeraus: Saari. Tarpeisto: Saari, Martiskainen. Rooleissa: Emilia Valkonen, Mikko Hintikka, Paavo Kovanen, Sina Rosti, Marleena Pumperi, Tomi Huusko, S. Valkonen, Paju.

Maija-Liisa Westman


*****

Tyngät / Syytös & Lukittu

21.4.2013 6:00 Keskisuomalainen

Aika harvoin saa nähdä uutta, kotimaista draamaa, ja nyt samaan iltaan oli mahdutettu kahden älykkään ja mielenkiintoisen näytelmätekstin innostunutta ja innostavaa tulkintaa.

Esityksistä kumpikin olisi täyttänyt paikkansa omana ensi-iltanaan, jolloin yksittäisen näytelmän ominaislaatua olisi voinut maistella perusteellisemmin ja pidempään. Kaksoisensi-illan puolesta puhui taas yhteinen teema: minuuden löytämisen vaikeus ja oman itsen vaaliminen.

Illan näytelmistä ensimmäinen oli Aino Martiskaisen käsikirjoittama ja ohjaama Syytös. Jos esikoisteksti ja -ohjaus ovat nähdyn kaltaisia, tekijää voi vain kiittää ja jäädä mielenkiinnolla odottamaan tulevia töitä. Näytelmä oli kuin sipuli. Se kuori itseään kerros kerrokselta paljastaen pienen lohkon kerrallaan. Tänä valmiiksi pureskeltujen totuuksien aikana oli nautinnollista saada aavistuksenomaisia vihjeitä, pohtia ja oivaltaa itse.

Teksti heräsi eloon hienolla toteutuksella. Nähty todisti, että älykäs lavastaja/-us ja puvustaja/-us ovat merkityksellisiä siirrettäessä draamaa kirjoituspöydältä näyttämölle. Marjut Matala etsi unohduksiin jääneitä haaveitaan, ja kertakaikkisen loistava Sami Valkonen kaivoi mielen kerrostumia sinnikkäästi esiin. Tomi Huusko sai roolileikkinsä näyttämään niin kovin helpolta, vaikka kyse oli kulloisenkin karaktäärin taitavasta rakentamisesta ja muuntautumiskyvystä.

Näytelmäteksteistä jälkimmäinen oli Joanna Haapalaisen käsikirjoittama Lukittu. Se tunnustautui Nukkekodin Noran sukulaiseksi jo päähenkilön nimen ja perusasetelmansa - alistamisen, alistumisen ja omaan elämään heräämisen - vuoksi. Kun kaksi kirjailijanalkua metsästää muusaa, eikä kirjoitus siitä huolimatta kulje, on helppo kaataa kauna kiltin ja kannustavan naisen niskaan.

Näytelmä on kirjallisista viitteistään ja asetelmistaan huolimatta oma itsenäinen teoksensa. Sen draamallista toteutusta siivitti erityisesti Emilia Valkosen valovoimainen tulkinta. Näyttämösäteily, replikoinnin vivahteikkuus ja tekstin sisäistynyt tulkinta saivat haukkomaan henkeä. Näytelmän herrat, puoliso (Jere Saukko) ja ystävä (Johannes Myllymäki) joutuivat väistämättä reunustamaan nuoren naisen kasvua, ja Anna Blomster pakoilevana muusana toi absurdin mausteensa toteutukseen.

Syytös / Käsikirjoitus ja ohjaus: Aino Martiskainen. Rooleissa: Marjut Matala, Sami Valkonen, Tomi Huusko. Lukittu / Käsikirjoitus ja ohjaus: Joanna Haapalainen. Rooleissa: Emilia Valkonen, Jere Saukko, Johannes Myllymäki, Anna Blomster. Työryhmä / Musiikki: Risto Paju. Valosuunnittelu: Jani Pietikäinen. Lavastus: Jussi Niemelä. Puvustus: Janika Utriainen. Maskeeraus ja hiukset: Niina Mattola.

MAIJA-LIISA WESTMAN


*****

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita